Tilitoimistomme on perustettu jo vuonna 1985. Yrityksen nimi juontaa juurensa yrityksen perustajasta ja on pysynyt samana, vaikka yrityksen omistus onkin muuttunut jo vuonna 2002.

Lähes 30 vuoden ajan toimimme Ruskon keskustassa, kunnes vuoden 2014 keväällä muutimme suurempiin tiloihin Turun Nuppulantielle.

Tällä hetkellä tilitoimistossamme työskentelee neljä ammattitaitoista taloushallinnon asiantuntijaa. Jokaisella meistä on pitkäaikainen kokemus työskentelystä eri alojen yrittäjien kanssa, minkä lisäksi usealla löytyy omasta perheestä yrittäjätaustaa. Tästä syystä osaammekin hyvin tarkastella asioita yrittäjän näkökulmasta. Olemme mielestämme juuri sopivan kokoinen tilitoimisto, jotta voimme palvella asiakkaitamme henkilökohtaisesti ja joustavasti.

Tyypillisesti asiakassuhteemme ovat pitkiä ja suuri osa asiakkaistamme on löytänyt tiensä meille suositusten kautta.

Tilitoimistomme on auktorisoitu vuonna 1990 ja olemme Suomen Taloushallintoliiton jäsen.